Yhdysvaltalaisrunoilija Rae Armantroutille kieli on moniulotteista, ja siksi vaarallista. Nuori Voima haastatteli palkittua runoilijaa.
Kaksi naista seisoo hämärässä hotellihuoneessa ja lukee vuorotellen ääneen runoja. Tässä harjoitellaan yhdysvaltalaisrunoilija Rae Armantroutin ja helsinkiläisrunoilija Aura Nurmen tulevaa yhteistä esiintymistä Runokuun avajaistapahtumassa Glorian yössä. Tunnelma on lempeä, kun Armantrout kertoo tarinoita runojensa takaa. Runoilijat keskustelevat yhdessä siitä, miten runot tulisi esittää, ja yhteinen sävel löytyykin vaivattomasti. Sivustaseuraajan on ihailtavaa huomata, kuinka intohimoisesti Armantrout suhtautuu omien tekstiensä tuoreisiin suomenkielisiin käännöksiin. Runoilijalle on ilmeisen tärkeää tietää, että jokainen sana ja säe on oikealla paikallaan.
68-vuotias Armantrout voitti runouden Pulitzer-palkinnon teoksellaan Versed (2009) vuonna 2010. Tuohon aikaan Armantrout antoi haastatteluja niin usein, että omasta itsestä puhuminen alkoi käydä tylsäksi ja työlääksi. Hän alkoikin keksiä pseudopersoonia nauraakseen ja viihdyttääkseen itseään toinen toistaan muistuttavien haastettelujen ketjussa.
”Luultavasti jokainen, joka antaa paljon haastatteluja kokee saman. Sittemmin en ole ollut usein haastateltavana, joten uskon, että me viihdymme toistemme seurassa hyvin”, Armantrout lohduttaa keskustelukumppaniaan.
Armantrout yhdistetään language-runouteen ja nimenomaan sen ensimmäiseen aaltoon, joka sai alkunsa Yhdysvalloissa 1970-luvulla. Kirjoitustyönsä lisäksi Armantrout on opettanut kirjoittamista työkseen Californian yliopistossa San Diegossa. Nykyään hän nauttii eläkepäivistä, jonka vuoksi myös vapaa-aikaa jää luonnollisesti aiempaa enemmän.
”Suhteeni kirjoittamiseen on vapaa-ajan myötä muuttunut. Kirjoitan aina, kun minulla on vapaa-aikaa. Tämän uskon olevan syynä siihen, että vuosituhannen vaihteen jälkeen olen kirjoittanut enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ottaen huomioon, että julkaisin ensimmäisen teokseni Extremeties vuonna 1978. Kirjoittamalla paljon kasvattaa myös varmuuttaan, ja näin ollen päätyy kirjoittamaan enemmän ja enemmän. En ole enää niin epävarma tuotosteni äärellä. Runojen kirjoittaminen on yksi tapa olla olemassa, tarkastella maailmaa.”
Kieli on muutakin kuin merkityksiä – ääntä ja latautuneita mielikuvia
Armantroutia kuvaillaan usein epätyypilliseksi language-runouden edustajaksi, koska hänen runonsa ovat emotionaalisia ja käsittelevät sisäistä maailmaa. Hän pitää väitettä kummallisena.
”Kenties emotionaalisuus tulee aina mainita naisrunoilijan kohdalla. Sukupuolirooli, josta ei pääse eroon vaikkei sitä toteuttaisikaan,” Armantrout naurahtaa. ”Olen kyllä kiinnostunut siitä, miten muodostamme tunnesiteitä runoihin, ja miten muistamme ne. Uskon, että konkreettisella kielellä on tässä suuri merkitys. On tärkeää kuulla sanat, ja kokea millaisia merkityksiä ne voivat äänneasuissaan ja eri yhdistelmissään tuottaa.”
Armantroutista molemmat niin hyvä runous kuin hyvä runoilijakin ovat herkkiä kielelle.
”On tärkeää pohtia miltä runo kuulostaa, sillä nimenomaan ääni ja äänteet tekevät runoista helppoja muistaa. Kirjoittaessani kuvittelen maalaavani mentaalisia kuvia sen kautta, miltä runot kuulostavat. Kuulemansa voi lukiessaan yhdistää tunteeseen, ja toki sen kautta myös muistoon. Vaikkei runoja siis luettaisikaan ääneen, on tärkeää pohtia millaisia ääniä ne tuottavat.
Armantroutin rakas ja pitkäaikainen ystävä, viime vuonna Runokuussakin vieraillut Ron Silliman on kuvaillut kollegaansa ”anti-lyyriseksi” esipuheessa, jonka hän kirjoitti Armantroutin teokseen Veil (2001). Armantrout ymmärtää, mitä Silliman on toteamuksellaan tarkoittanut, mutta päätyy silti pohdiskelemaan ääneen: ”Mitä lyyrisyys edes tarkoittaa? Kukaan ei voi tietää sitä. En pidä siitä, että runoutta lokeroidaan. On totta että Ronin runous, ja language-runous yleensä, on paljon strukturaalisempaa ja matemaattisempaa, siksi se nähdään myös paljon akateemisempana, vaikeana ymmärtää. Mutta tunne on hänenkin runoissaan mukana.”
Armantrout toteaa, että language-runoudessa jokainen säe on merkityksellinen itsessään ja että säkeet ladataan merkityksellä. ”Tämä toteutuu myös minun työssäni säkeistöjen tasolla, minkä vuoksi minut varmasti yhdistetään language-runoilijoihin.”
Viime vuonna Silliman sanoi suomalaisyleisölle, että ilmastonmuutos ja ekokriittisyys tulevat leimaamaan runoutta tulevaisuudessa. Armantrout jakaa tämän huolen.
”Luulen, että luonnonvarat tulevat loppumaan nopeammin kuin uskommekaan, tai haluamme uskoa. Ei pelkästään öljy ja tämän tällaiset, mutta myös vesi. Tai no, teiltä Suomesta ei varmaankaan vesi lopu, olen kuullut, että koko maa on yhtä järveä!” Armantrout nauraa vain vakavoituakseen jälleen. ”On uskomatonta, että ihmiset katsovat päivästä toiseen elokuvia maailmanlopusta ja sodista, kun kaikki tämä tapahtuu samaan aikaan silmiemme alla joka puolella maailmaa. Ihmiset laulavat ja tanssivat – ja ottavat selfieitä – ymmärtämättä seisovansa myös itse Titanicin kannella”, Armantrout puhisee.
Runouden avulla sinuiksi maailman kanssa
Runoilijan tärkeimpänä ominaisuutena Armantrout pitää uteliaisuutta. Runoilijan täytyy olla kiinnostunut kaikesta, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, mutta myös kielestä. ”Kieli on moniulotteista, ja sen vuoksi se voi olla myös vaarallista. Language-runous suuntauksena lähti tarpeesta tuoda kielen poliittisuus esiin. Vietnamin sodan aikana kieltä käytettiin nimenomaan sodan oikeuttamiseen. Silloin uutisissa kuuli lausuntoja ”Meidän oli pakko tuhota tämä kylä pelastaaksemme sen kommunismilta”, Armantrout muistelee. ”Näin väkivalta esitetään ikään kuin välttämättömänä.”
Armantrout itse lukee runoja lähes päivittäin. ”Se lienee luonnollista. Lisäksi olen viime aikoina lukenut paljon tällaisesta ilmiöstä kuin spekulatiivinen filosofia. Minua kiinnostaa erittäin paljon se, mitä tulee poststrukturalismin jälkeen. Olemme olleet jumissa poststrukturalismissa niin kauan. Toki luen myös proosaa. Viime aikoina olen lukenut italialaisen nykyprosaistin Elena Ferranten tuotantoa.”
Armantroutista on ilo nähdä enemmän naiskirjoittajia myös eurooppalaisessa kirjallisuusmaailmassa. ”Kun kävin ensimmäistä kertaa konferenssissa Ranskassa 1980-luvun lopulla, ihmettelin, missä kaikki naisrunoilijat ovat. Ranskalaiset vastasivat, että teillä siellä Yhdysvalloissa on se naisrunouden perinne, koska teillä on Emily Dickinson, ja koska meillä ei ole ketään hänenlaistaan, ei meillä myöskään ole naisrunoilijoita. Tämä ei pidä paikkaansa – sontaa, sanoin minä.”
Armantrout muistelee uransa alkua. ”Olen ollut paikalla oikeaan aikaan”, hän hymähtää. ”Jos olisin kymmenen vuotta vanhempi, olisin joutunut kokemaan kaikki sukupuolen asettamat rajoitteet paljon brutaalimmin. Olin kuitenkin Berkeleyssa opiskelemassa juuri kun koko Yhdysvallat ja Eurooppa kävi läpi kulttuurista vallankumousta,” Armantrout kertoo viitaten 1960-luvun loppuun ja 1970-luvun alkuun. ”Silloin meitä naisrunoilijoita oli Yhdysvalloissa jo aika paljon. Kaikki oli liikkeessä, ja muuttumassa. Vaikka maailma oli tuohon aikaan muun muassa paljon seksistisempi paikka kuin nyt, oli helpompi luottaa tulevaan. Kaikki liikehdintä antoi uskoa siihen, että edessämme on parempi tulevaisuus.”
Kuulostaa siltä, että Armantrout ei näe nykymaailmamme tilanteessa paljoa toivoa, mutta runoilija itse on eri mieltä. ”On muistettava, että kaikki vaikea ja hermostuttava tuottaa myös naurua. Se on yksi syy, miksi kirjoitan. Jos jokin asia vaivaa minua, lähestyn sitä kielen kautta, kirjoitan runon. Sitten kun olen päässyt asian kanssa sinuiksi, runo on valmis. Tämän jälkeen pystyn taas hetken olemaan seesteinen ja huoleton.”
Takavasemmalta kuuluu naurun remakka. Armantroutin aviomies Chuck, joka on seurannut haastattelua puolikorvalla, huomauttaa puolisonsa seesteisyyden kestävän maksimissaan 15 minuuttia. ”Hän kyllä tietää minut”, Armantrout hymyilee. ”Toisaalta kirjoitan myös kauniita runoja, kenties niitä, jotka kytketään tuotannossani tunteikkuuteen. Mutta täytyy muistaa, että kauniitkin asiat voivat satuttaa.”
– Elina Tervonen
Kirjoittaja on diletantti ja Nuoren Voiman #kesäheila
Tule & näe!
- Rae Armantrout esiintyy Runokuun avajaistapahtumassa Glorian yössä perjantaina 21.08. Ohjelma alkaa klo 18.
- Torstaina 27.8. klo 15-17 Armantrout luennoi Helsingin Yliopiston Kaisa-talon 7. kerroksessa otsikolla ”Poetry and Intention or ”What Do You Mean?””. Luennon jälkeen Armantroutia haastattelee Nuoren Voiman päätoimittaja Maaria Ylikangas.Molempiin tapahtumiin on ilmainen pääsy.
Armatroutin vieralun ja Runokuun tapahtumat järjestää Nuoren Voiman Liitto yhteistyökumppaneidensa kanssa. Nuori Voima -lehteä julkaisee Nuoren Voiman Liitto.
nuorivoima.wordpress.com 